• Leo's 20 vuotta!

    Leikitään yhdessä!

    Kiitos, että olet ollut mukana leikkimässä

    Kaksikymmentä vuotta leikkiä, naurua ja yhteisiä hetkiä. Leo’s on ollut paikka, jonne on tultu purkamaan energiaa, juhlimaan synttäreitä ja viettämään aikaa yhdessä. Täältä on lähdetty posket punaisina ja jalat väsyneinä – hyvällä tavalla. Vuosien varrella monet perheet ovat palanneet uudelleen ja uudelleen. Juuri nämä jaetut hetket ovat tehneet Leo’sista sen, mikä se on tänään.

    Miksi Leo’s on ollut tärkeä jo 20 vuotta

    Lapset eivät ole muuttuneet. Leikki on yhä yhtä tärkeää. Leo’sissa on nähty rohkeita kokeiluja, isoja hymyjä ja niitä hetkiä, kun lapsi ylittää itsensä – joskus ensimmäistä kertaa. Samalla Leo’s on ollut monelle nuorelle ensimmäinen työpaikka ja alku omalle polulleen. Paikka, jossa kasvetaan yhdessä, leikin lomassa.

    Luleåsta Eurooppaan

    Kaikki alkoi vuonna 2006 Luleåssa, yhdestä puistosta ja yksinkertaisesta ajatuksesta: lapsilla pitää olla paikka leikkiä ja liikkua. Siitä lähtien Leo’s on kasvanut askel kerrallaan. Vuosien varrella mukaan on tullut uusia paikkakuntia ja uusia maita, mutta ydin on pysynyt samana. Leikki ja liike kuuluvat lapsuuteen. Tänään Leo’s löytyy jo 63 paikkakunnalta eri puolilta Eurooppaa – tuttua fiilistä unohtamatta.

    Matkan varrelta muutama etappi:
    🦁 2006 – ensimmäinen Leo’s avautuu Luleåssa
    🦁 2011–2016 – Leo’s laajenee Pohjoismaihin
    🦁 2017 – Andy’s Lekland liittyy mukaan
    🦁 2019 – ensimmäinen puisto avautuu Saksassa
    🦁 2023 – HopLop liittyy Leo’s-perheeseen
    🦁 2026 – Leo’s täyttää 20 vuotta 🎉

    Juhlistetaan 20 vuotta yhdessä

    Juhlavuoden kunniaksi tästä vuodesta tehdään vähän tavallista hauskempi. Luvassa on yllätyksiä, etuja ja iloisia hetkiä, jotka tekevät jokaisesta Leo’s-käynnistä vieläkin mukavamman – oli kyse nopeasta leikkipiipahduksesta tai isoista synttärijuhlista.

    Tervetuloa Leo’siin

    Leo Slush juhlahintaan!

    Raikasta slushia useissa mauissa! Nyt saatavilla Leo’s Bistrossa juhlavuoden juhlahintaan.

    Varaa leikkiaika

    Unelmasynttärit à la Leo’s

    Uusi huima juhlapaketti, jossa Leo loikkaa synttäreillenne moikkaamaan sankaria ja juhlaväkeä!

    Huimaa, varaan!

    Unelmasynttärit ja coolit Slushit

    Jäätävän coolit synttärit, jossa extrana Slush-mukit ja jäähilejuomat koko juhlaväelle!

    En jäädy, varaan!

    Unelmasynttärit naperoille

    Pienten 1-3-vuotiaiden sankareiden hassunhauskat synttärit! Mitä isot edellä, sitä pienet perässä!

    Kivaa, varaan!
    Leo’s täyttää 20 vuotta – juhlitaan yhdessä | Leo's