Tietoa Summer Camp -kesäleiristä ja säännöistämme

 

Siitä saakka, kun Leo’s Leikkimaa aloitti toimintansa vuonna 2006, olemme palaneet halusta saada lapset liikkumaan. Asia on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan, sillä tutkimukset osoittavat, että seitsemän kymmenestä lapsesta liikkuu aivan liian vähän.

Leo’s Summer Camp on uusi konseptimme, jonka ideana on neljän päivän aikana saada lapset liikkumaan hauskalla tavalla ja kokeilemaan erilaisia urheilulajeja. Tiedämme, että lapsista liikkuminen on kivaa. Se kehittää heidän motorisia taitojaan ja koordinaatiokykyään.

Meillä tämä kaikki tapahtuu lisäksi hauskassa ympäristössä! Leirin aikana osallistujat tutustuvat uusiin kavereihin, rakentavat ryhmähenkeä ja tuntevat olevansa vahvoja yhtenä joukkueena.

Ohjaajamme ovat saaneet meiltä koulutuksen ohjata lapsia parhaalla mahdollisella tavalla ja rakentaa leirin aktiviteeteista hienoja kokemuksia. Ohjaajamme ovat iloisia, myönteisiä, järjestelmällisiä ja vallattomia. He osaavat huomioida kaikki lapset ja saada heidät yrittämään parhaansa, jotta yhteisestä ajasta saadaan niin paljon irti kuin mahdollista.

Lapset jaetaan ryhmiin, joista jokaisella on oma vastaava ohjaaja koko viikon ajan. Hän ottaa lapset vastaan päivän alussa, luovuttaa lapset vanhemmille päivän päätteeksi ja on mukana kaikissa päivän aktiviteeteissa.

 

Sääntömme

  • Oman puhelimen käyttö ei ole sallittu leirin aikana. Meillä on puhelin, jolla lapset ja vanhemmat saavat tarvittaessa yhteyden toisiinsa.
  • Osallistujilla pitää olla sukat jalassa koko ajan
  • Olemme kilttejä toisillemme
  • Kunnioitamme ja autamme toisiamme
  • Emme töni emmekä tuupi
  • Vesipullo on täytettävä ennen leikkien alkua